Vesitase
Sellunvalmistus on perinteisesti nojautunut runsaaseen vedenkäyttöön.
Veden avulla kuljetetaan massaa, kemikaaleja sekä pestään orgaanisia
epäpuhtauksia välituotteista. Veden avulla myös siirretään välituotteita ja
energiaa prosessista toiseen (esim. lämpö virtaa veteen sitoutuneena). Sellutehtaan vanha tekniikka saattoi käyttää
jopa 350 m3/ADt prosessivettä. Nykytekniikalla päästään usein alle 20 – 40
m3/ADt. Tämän lisäksi on myös jäähdytysvedet, joiden kulutus riippuu
prosessista ja tehtaan sijainnista. Myös jätevesien määrät ovat
tehdaskohtaisia.
UPM Kymin Ympäristönsuojelun kehitys 2014 tehdasliite on asettanut
vuodelle 2015 tavoitteen vedenkäytön vähentämiseen seuraavasti: ” Sellutehdas
alle 45 m3/t. Riittävän jäähdytyskapasiteetin varmistaminen ja valkaisulinjojen
vedenkulutuksen vähentäminen. Vesitaseen teko ja sellutehtaan pesujen
optimointi. Paperitehdas alle 10 m3/t”. Ilmeisesti Kymin vedenkäyttö (prosessi-
ja jäähdytysvesi) on 2014 ollut 82 085 603 m³, joten tavoite on
huomattavasti pienempi kuin aikaisempi käyttö. Selonteosta käy ilmi, että
vedenkulutus on noinkin suuri johtuen tuotantomäärästä.
Kattilavedet
Tehtaan vesi- ja höyryverkon järjestelyt ovat hyvin tehdaskohtaisia.
Sellutehtaalla on yleensä vähintään kaksi kattilaa, sooda- ja kuorikattila. Jos
tehtaaseen on integroitu yksi tai useampi paperikone (sellu pumpataan
putkimassana sellutehtaalta paperitehtaalle), höyryntarve on suurempi ja
voimakattiloita on useampi. Kattilavedet ja primäärilauhteet ovat
mahdollisimman puhdasta vettä. Kattilavedellä on erityisiä vaatimuksia
kattiloiden höyryjärjestelmien korroosion hallinnan takia. Kattilavesi on kemiallisesti puhdistettua
vettä, josta on lisäksi poistettu metalli-ioneja ja happea. Primäärilauhde on primäärivesijärjestelmältä
takaisin saatua vettä (n. 80 % takaisin).
Lauhdehäviö on osuus jota ei saada takaisin primäärivesijärjestelmältä.
Lisäveden osuus on lauhdehäviötä vastaava osuus. Lauhdehäviöitä syntyy
esimerkiksi nuohouksessa, happidelignifioinnissa ja valkaisussa. Valtaosa
sellutehtaan jätevesistä syntyy valkaisulinjalla, joten ilmeisesti jätevesi =
lauhdehäviö (primäärilauhde on puhdasta). Keittämöllä syntyy myös lauhdehäviötä
jos käytetään suorahöyrylämmitystä. Lauhteet ja lisävesi johdetaan
syöttövesisäiliöön ja sieltä edelleen kattiloille.
Raakavesi
Sellutehtaalla käytetystä raakavedestä on mekaanisella käsittelyllä
otettu suuremmat partikkelit pois, mm. hiekka. Vesi myös desinfioidaan
tarvittaessa (putkistojen ylläpidon kannalta). Osa raakavedestä puhdistetaan
myös kemiallisesti. Jos
tehtaalla on käytössään riittävän kirkasta raakavettä, se voi käyttää
pelkästään mekaanisesti puhdistettua vettä useimmissa prosesseissaan, sillä se
on usein laadultaan riittävää tehtaan useimpiin käyttökohteisiin. Mekaanista
vettä ei kuitenkaan käytetä esimerkiksi valkaisun viimeisessä vaiheessa ja
kuivatuskoneessa. Kemiallisesti
puhdistettu vesi on mekaanisen käsittelyn lisäksi puhdistettu humusaineista
kemikaalikäsittelyllä. Käsittely on kuitenkin riippuvainen tehdas riippuvainen
(puhtausvaatimukset ja käytettävissä oleva veden puhtaus). Käsittely vaihtelee
myös vuodenajan mukaan, esimerkiksi kesäisin saattaa olla sameampaa, ja
tuotetun sellun vaaleus määrittelee veden kirkkausvaatimuksia. Mekaanisesti
puhdistettua vettä käytetään muun muassa jäähdytyskohteissa, savukaasujen
pesuun ja pesuihin sekä laimennuksiin.
Kemiallisesti puhdistettua vettä käytetään valkaisulinjan viimeisen
vaiheen pesuihin, kuivatuskoneella lisävetenä ja kattilaveden valmistukseen.
Jätevedet
Jätevesien määrä on tehdaskohtaista. Nykyisin päästään 20 – 40 m3/ADt
tasolle (UPM Kymi 2014 ~36m3/ADt). Suurinosa sellutehtaan jätevesistä syntyy
valkaisulinjalla. Prosessien jätevedet pystytään höytykäyttämään muissa
prosesseissa, mutta valkaisulinjan jätevesien höytykäyttö on hankalaa.
Hyötykäytön hankaluus johtuu puusta ja valkaisukemikaaleista lähtöisin olevat
suola, joiden kertyminen tehtaan lipeäkiertoon aiheuttaa suuria ongelmia
talteenotossa. Valkaisulinjan jätevedet ja tehtaan lipeäpitoiset jätevedet
kerätään tyypillisesti omiin verkostoihin.
Sekundäärilauhteet
Sekundäärilauhteita syntyy haihduttamolla 8 – 9 m3/adT. Selluprosessin
sulkeutuminen on aiheuttanut lauhteiden puhtauteen ja uudelleenkäyttöön
suurempaa huomiota. Nykyaikaisissa sellutehtaissa sekundäärilauhteita ei tarvitse
ohjata jäteveden käsittelyyn vaan ne voidaan hyödyntää prosesseissa,
esimerkiksi kaustistamolla valkolipeän valmistuksessa. Sekundäärilauhteen
jaetaan niiden puhtauden mukaan, A-lauhde on puhtain ja C-lauhde likaisin
(likaisin lauhde stripataan). Sekundäärilauhteen pääasiallinen käyttökohde on
ruskean massan pesu. Sekundäärilauhteessa on vielä nykyisin n. 30 – 300 mg/l
metanolia sekä muita orgaanisia yhdisteitä. COD-pitoisuus on tyypillisesti 8 –
10 kg/ADt, jonka takia niiden runsas käyttö valkaisulinjalla voi lisätä
valkaisukemikaalien kulutusta. Sekundäärilauhteita ei käytetä sen haisevien
yhdisteiden vuoksi valkaisun loppupäässä tai kuivatuskoneella.
Sekundäärilauhteen lämpötila on yleensä yli 60°C, joten niillä on jonkin verran myös
energia-arvoa.
Energiatase
Metsäteollisuus on Suomen suurin energiankäyttäjä, koko maan skaalassa
neljännes ja teollisuudessa noin puolet. Kuitenkin yli 60% energiasta tuotetaan
itse. Suurin osa lämpöenergiasta kuluu nesteiden lämmitykseen ja
haihduttamiseen (lämmönkulutus noin 8 – 14 GJ/ADt). Suurin osa sähköenergiasta
kuluu pumppujen, puhaltimien ja kuljettimien moottoreissa (sähköntarve noin 500
– 700 kWh/ADt). Energiantuotannon primäärinen tuote on höyry ja sähkö edullinen
sivutuote. Höyry ja sähkö kuitenkin luetellaan primäärienergiaksi ja niiden
kertaalleen käytetty muoto sekundäärienergiaksi. Talteenottolaitoksen
soodakattila on sellutehtaan oma voimalaitos, joka ensisijaisesti tuottaa
tehtaan vaatiman höyryn. Viime vuosikymmeninä energiankulutus on kuitenkin muuttunut,
jonka seurauksena lämpöä ja sähköä pystytään tuottamaan yli tarpeiden. Tämän
takia sähköä usein myydään kunnanverkkoon.
Esimerkiksi:
Pietarsaaren UPM myy sähköä
Pietarsaaren kaupungille. Muutama vuosi taaksepäin kaupungin sähköt menivät
alas, jolloin UPM:ltä sähköä ei saatu valtionverkkoon. Turbiini ja generaattori
täytyi ajaa alas, koska sähköä ei pystytty enää syöttämään verkkoon. Tämän
seurauksena höyryntuotanto lakkasi ja myös tehdas piti ajaa alas. Ja tehtaan
ollessa alhaalla se luo erittäin suurta tappiota, noin 100 000 euroa tuntia
kohden. Tehdas ei kuitenkaan voi aiheuttaa kaupungille haittaa, jos tehdas
yhtäkkiä menisi pois sähköverkosta, kaupungissa valot vain hieman vilkkuisivat.
Sähköä kuitenkin tuotetaan
huonolla hyötysuhteella. Sähkön- ja
lämmöntuotannon suhdetta kuvaava rakennusaste on sellu- ja paperiteollisuudessa
18 – 25 %. Energiantarve kuitenkin vaihtelee tuotannossa tapahtuvien muutosten
takia jatkuvasti, esimerkiksi seisakki. Kuitenkin eräästä Aalto yliopiston
materiaalista löytyi kohta ”Kemiallisen massan eli sellun valmistuksen
kokonaistaseet – energiatase”, jonka mukaan ylimäärä höyryä olisi 15,79 GJ/ADt
ja ylimäärä sähköä olisi 473 kWh/ADt. Luvut ovat soodakattilan ja kuorikattilan
summat. Kuorikattilan energiantuotannon hyötysuhteeksi ilmoitetaan 85 % ja
soodakattilan 75 %. Itselle jäi epäselväksi miten hyötysuhde on huono (verrattaessa
18 – 25 %) jos ylimääräistä sähköä tuotetaan. Ellei sitten tämä ole otos
tietystä tehtaasta, jossa ylimääräistä sähköä syntyy ja suhdeluku kuvaa
yleisesti koko teollisuutta.
Sähkötase
Kuten aiemmin sanoin,
nykyaikainen sellutehdas tuottaa enemmän sähköä kuin kuluttaa. Tämä
mahdollistaa tehtaan omavaraisuuden (tuottaa oman sähkönsä) ja ylimääräinen
myydään valtionverkkoon. Sähkö tuotetaan soodakattilassa, joka sijaitsee
talteenottolaitoksella. Sähkön/höyryn tuotanto on aikaisemmin käsitelty joten
en ala sitä uudestaan kirjoittamaan. Knowpulpin mukaan Soodakattilan höyrystä
saatava sähkömäärä on tyypillisesti 1100 – 1300 kWh/ADt ja kuorikattilalla 300
– 400 kWh/ADt. Aalto yliopiston materiaalin mukaan 3,34 GJ/ADt (soodakattila)
ja 1,04 GJ/ADt (kuorikattila). Muunnettuina luvut samaan yksikköön ne vastaavat
toisiaan.
Höyrytase
Höyryä tuotetaan
soodakattilassa, joka on jo aiemmin käsitelty joten en ala sitä selittämään.
Höyryä käytetään yhdessä tai kahdessa välipainetasossa sekä vastapainetasossa
(en kyllä löytänyt, että mitä eroa on väli ja vastapaine höyryssä) ja osa
höyrystä otetaan pois turbiinin keskivaiheilta. Knowpulpissa oli kuitenkin,
että välipainehöyryn paine on 10 – 13bar ja vastapainehöyryn 2 – 3 bar.
Välipainehöyry johdetaan omaan höyryverkkoonsa ja sen suurin käyttökohde on
keittämö. Eräässä opinnäytetyössä oli ” turbiinin massavirran muutoksen
aiheutuvan ainoastaan vastapainehöyryn määrän muuttumisesta.”, joten
vastapainehöyryllä valmistetaan sähköä? Välipainehöyryverkon lisäksi on
matalapainehöyryverkko, johon syötetään höyryä kulutuksen mukaan ja ylijäämä
ohjataan lauhduttimelle. Lauhduttimella höyry lauhdutetaan vedeksi ja ohjataan
syöttövesisäiliöön. Erillisessä sellutehtaassa höyryä jää yli, joten
korkeapainehöyrystä saadaan enemmän sähköä. Matalapainehöyryä käytetään
prosessilämpönä (n 75 – 80 %).
Erillisessä tehtaassa matalapainetta käyttää eniten haihduttamo,
keittämö ja kuivatus. Integroidussa
tehtaassa valtaosa matalapainehöyrystä menee yleensä paperikoneille. Toisaalta
integroidussa tehtaassa kuivatuskoneella ei höyryä yleensä kulu, koska sellu
siirretään paperikoneille etupäässä pumppumassana. Sellu- ja paperitehtaan
integroiminen on perusteltua siksi, että näin saadaan sellutehtaan ylimääräinen
höyry hyödynnettyä paperikoneilla. Soodakattilassa saadaan tuotettua höyryä
13,37 GJ/ADt ja kuorikattilassa 2,43 GJ/ADt (aiemmin mainittu Aalto yliopiston
lähde). Löysin jonkun referenssiasiakirjan, jonka mukaan prosessilämpöä
(höyryä) kuluu noin 10 – 20 GJ/ADt, joka on enemmän kuin tuotto. Kuitenkin
käsittääkseni tehdas on omavarainen höyryn suhteen kierrätyksen yms. takia,
joten kulutus on ilmeisesti kaikkien muotojen summa.
Sekundäärilämpötase
Sekundäärilämpö (toisiolämpö)
on lämpöä, jota pidettäisiin niin sanottuna jätelämpönä, ellei sitä otettaisi
talteen. Sekundäärilämpöä syntyy prosessien sivutuotteena ja sen hyödyntäminen
on sidoksissa energiatehokkuuteen (mitä enemmän käytetään sitä
energiatehokkaampaa toiminta on). Sillä voidaan myös osittain korvata
primäärienergia. Sekundäärilämpöä saadaan savukaasuista, vesihöyryistä,
höngistä, jätevesistä, jäähdytysvesistä sekä kuivaus- ja jäähdytysilmasta.
Sekundäärilämpöä pyritään käyttämään prosessissa tai osaprosessissa, jossa sitä
syntyy (jatkuva ja tasainen prosessi, lämpö ns kiertää prosesissa).
Sekundäärilämpöä voidaan käyttää myös prosessissa missä sitä ei muodostu, mutta
osa lämpötilaeron aikaansaamasta jätelämmön hyödyntämismahdollisuudesta
menetetään.
Kemikaalitase
Kemikaalitasapaino ja
regenerointi ovat oleellisimmista sellutehtaan toimintaan vaikuttavista
tekijöistä. Lipeäkierrossa kulkee alkaliin liukenevia kemikaaleja (Na, S ja
vierasaineet). Kalkkikiertoon jäävät ja kertyvät alkaliin liukenemattomat
aineet. Lentotuhkakiertoihin kertyy olosuhteista riippuen helpoiten kasaantuvia
kemikaaleja.
Valkolipeä
Edu.fi:n
Materiaalin testaaminen/sellu sivulla sanotaan, että ”Suuret sulfaatti- ja karbonaattimäärät
valkolipeässä kertovat häiriöistä jätelipeän poltossa tai valkolipeän
valmistuksessa. Koska ne eivät osallistu keittoreaktioihin, ne kuormittavat
turhaan kemikaalikiertoa. Valkolipeä sisältää myös muita keitossa
reagoimattomia aineita, kuten esimerkiksi klorideja ja kalsiumyhdisteitä. Myös
näiden niin sanottujen inerttien aineiden määrä riippuu suuresti tehtaan
kemikaalikierron tilasta, esimerkiksi valkolipeän suodatuksen onnistumisesta”.
Knowpulpissa/Luentomateriaalissa taas sanotaan, että keittimeen annostellaan
haketta, valko- ja mustalipeää sekä joissain tapauksissa vettä (suorahöyrynä).”
Taseet ovat kuulemma toisistaan riippuvia ja ne yhdessä kuitulinjan taseiden
sekä kemikaalikierron inertin kuorman kanssa määrittelevät sen, kuinka paljon
tehtaan kierroissa kiertää kemikaaleja. Keittämö, kuitulinja ja kemikaalikierto
muodostavat kokonaisuuden, jonka tuotantokapasiteetti määräytyy sen mukaan,
kuinka paljon vähiten tuottava osaprosessi pystyy tuottamaan. Itselle jäi
epäselväksi mistä taseista on puhe ja kuinka ne liittyvät valkolipeään. Ilman
edu.fi ja knowpulpia/luentomonisteita mieltäisin valkolipeätaseen enemmänkin
siihen kuinka paljon sitä käytetään sellunvalmistuksessa ja kuinka paljon sitä
muodostuu kaustisoinnissa. Lähteissä ei kuitenkaan suoraan mainita asiasta
muuten kuin, että keittämö, kuitulinja ja kemikaalikierto ovat kokonaisuus.
Rikki-natriumtase
Lipeäkierron
tärkein kemiallinen tasapaino on lipeän S/Na2 –suhde, jota kuvataan
myös usein sulfiditeetillä (Na2S määrä valkolipeässä). Nykyaikaisessa sellutehtaassa suhde on
tasolla 0,3 – 0,4 (sulfiditeetti 30 – 45 %). Rikkiä ja natriumia tulee
kemikaalikiertoon pääasiassa hakkeen, mahdollisten make-up kemikaalien sekä
klooridioksidin valmistuksen sivutuotteen mukana. Pelkkää rikkiä tulee
happidelignidioinnin magnesiumsulfaatista ja meesauunin polttoöljystä sekä
mäntyöljyn palstoituksen emävedestä. Rikki poistuu prosessista etupäässa
ruskean massan pesuhäviönä, hajukaasuina ja soodakattilan sekä meesauunin
savukaasuissa. Natrium poistuu pääasiassa pesuhäviönä sekä vähäisessä määrin
lentotuhkan mukana. Rikki ja natrium poistuvat suunnilleen samassa suhteessa
kuin ne esiintyvät lipeässä (liemihäviöt). Kaasumaisissa häviöissä rikkiä
poistuu enemmän. Sulfiditeetti on tavallisesti 25 – 40 %, alle 15 % on liian
matala sellun laadun takia ja liian korkea aiheuttaa muun muassa korroosio
ongelmia ja hajukaasu keräysjärjestelmien kuormittumista. Rikki-natrium –suhde pyrkii asettumaan
tiettyyn tasapainoon, eli suhteen noustessa enemmän rikkipitoisia yhdisteitä
haihtuu osaprosessista. Vaikkakin nykyisin rikkipitoiset hajukaasu kerätään ja
palautetaan tarkkaan takaisin prosessiin ympäristönsuojelu- ja viihtyvyyssyistä
(haju). 1.1 Häiriötilanteiden vaikutus päästöihin mukaan uusimpien sooda- ja
kuorikattiloiden sekä meesauunien sähkösuodattimien erotusasteet ovat luokkaa
99 – 99,9 %. Pahimmassa häiriötilanteessa hiukkaspitoisuus on 1000 kertainen,
joka tarkoittaa, että vuorokauden häiriöpäästö vastaisi 90 % kokonaispäästöstä.
Lähteen mukaan prosessien häiriötilanteilla on merkitystä ilmapäästöjen osalta
lähinnä hiukkas- ja rikkiyhdisteiden päästöissä. Vaikkakin tämä on enemmänkin
ympäristöasia, tulee tekstistä ilmi kuinka tehokkaasti rikki saadaan takaisin
prosessiin, kuitenkin vakavia päästöongelmia ei onneksi esiinny kovinkaan
usein. Nykyisin rikkipäästöt ovatkin luokkaa 0,4 – 0,5 kg S/ADt (tehtaassa).
Metsäteollisuuden ympäristötilastot 2013 mukaan rikkipäästöt ovat laskeneet 88
% tuotettua tonnia kohti vuodesta 1992. Tilaston mukaan rikkipäästöt (sellu)
oli vuonna 1992 1,01 kg/tuotantotonni ja vuonna 2013 0,04 kg/tuotantotonni.
Vierasaineet
Tehtaan kiertoihin kertyy prosessikemikaalien lisäksi kemikaaleja,
joita kutsutaan vierasaineiksi. Osa vierasaineista ovat inerttikemikaaleja
(kemikaalit, jotka eivät osallistu keittoon) ja osa aiheuttaa muun muassa
korroosiota ja saostumia. Vierasaineita kertyy muun muassa puusta,
prosessivedestä ja make-up – kemikaaleista. Ongelmallisimmat vierasaineet ovat
kalium ja kloori, koska ne aiheuttavat muun muassa soodakattilan tukkeutumista.
Perinteisesti vierasaineet ovat poistuneet kierrosta muun muassa
viherlipeäsakan, savukaasujen ja sellun mukana. Prosessin eri osissa on myös
suodatus, joten oletettavasti myös sieltä poistuu vierasaineita. Nykyään
kuitenkin tehtaat ovat tavallaan liian nykyaikaiset, sillä sulkeutunut kemikaalikierto
ja tehdaspäästöjen vähentäminen on johtanut siihen, että vierasaineita kertyy
liikaa kiertoon. Suurin osa vierasaineista on peräisin puusta, kuitenkin kun
yritin etsiä vierasaineista tarkemmin tietoa, sitä ei oikein tahtonut löytyä.
Sen sijaan oli paljon vierasaineiden etsimisestä itse puusta ja vierasaineilla
ei tarkoitettua kemikaaleja vaan esimerkiksi eräs artikkeli toteaa: ”Röntgenillä pystytään toteamaan varsin
luotettavasti myös epäpuhtaudet kuten kivet ja muut vierasaineet.” Vierasainemäärä
riippuu kuitenkin puulajista ja kasvupaikasta (suurin merkitys varmaan mailla).
METLAlta löytyy joku tutkimus puulajien puhtauksista. Puhtausasteet ovat 1-3,
1. < 5% vierasaineita, 2. 5 – 10 % vierasaineita
ja 3. 10 – 15% vierasaineita. Ilmeisesti kuitenkin suurin osa epäorgaanisista
kemikaaleista liukenee keitossa ja pesussa lipeän mukana, runsaasti Ca, K ja
Cl. Vierasaineita tulee myös korvasukalin mukana (pii ja alumiini), ja
happidelignifioinnissa magnesimia. Vierasaineet jaetaan joko lipeäkiertoon tai
kalkkikiertoon, eli ymmärtäisin että kulkeutuu lipeän mukana ja toinen kalkin?
Puuttelinen valkolipeän suodatus aiheuttaa korkeaa Ca ja Mn – pitoisuutta.
Aiemmin totesin, että kalium ja kloori ovat hankalimmat vieraskemikaalit.
Korkea kloridipitoisuus ja sulfiditeetti yhdessä nostaa lipeäkierrossa
korroosioriskia ja edelleen materiaalivaatimuksia (parempi laatu yms.). Kalsium, magnesium, alumiini ja pii taas
aiheuttavat lipeäkierrossa saostumia. Olin kuitenkin jostain poiminut myös ylös
että: ” Lipeäkierron
kaliumia lukuun ottamatta kaikki vierasaineet ovat keittoreaktioissa inerttejä,
eli ne kasvattavat valkolipeän tarvetta tietyn alkaliannoksen saavuttamiseksi
ja siten lisäävät kemikaalikierron kuormaa. Kloridi tekee lisäksi osan
natriumista tehottomaksi (kuten sulfaatti ja karbonaattikin) ja näin vähentää
keittokemikaalien tehoa”. Eli siis
inertit kasvattavat kuormaa ja kloridi heikentää keittoa, mikä on hassua sillä
inertin mieltäisi sellaiseksi, jolla ei ole vaikutusta.
Pohdinto
Jäin hieman jumiin tämän
kirjoittamisen kanssa, sillä aiheena on x-tase ja en saanut luentomonisteista
kunnolla otetta miten aloittaisin tai kirjoittaisin tämän osakokonaisuuden.
Itse miellän taseen tuoton ja kulutuksen suhteeksi. Höyryn ja sähkön kohdalle
oli suhteellisen helppoa löytää lukuja, mutta esimerkiksi vierasaineet jäivät
hieman vieraaksi ja oli hankala kirjoittaa aiheesta. Kuitenkin jos löytyy
konkreettisia lukuja kulutuksesta jne. on asiaa helpompi käsitellä. METLAlta
löytyi kuitenkin vierasainemäärät %, joten tästä oli helppoa miettiä osuus.
Vaikkakin osuudet ovat itse puusta ja varmaan pienenevät/häviävät prosessin
edetessä. Höyrytaseessa jäi hieman
häiritsemään eri nimitykset ja se kuinka en löytänytkään kaikkiin selityksiä.
Löytyi kohtia, joissa niistä puhuttiin, mutta ei kuitenkaan ollut konkreettista
selitystä. Esimerkiksi vastapainehöyryyn löysin opinnäytetyön, missä sen avulla
laskettiin laskuja yms. mutta ei kuitenkin konkreettisesti sanottu mitä
tarkoittaa. Tavallaan tämän osakokonaisuuden aihe oli kiinnostava, mutta itse
kirjoitusprosessi oli hankalaa ja vei paljon aikaa. Osiin en itse löytänyt
paljon materiaalia ja ne mitä löysin oli enemmänkin ns nippelitietoa, mutta
tuntui kuitenkin luonnolliselta lisätä sitä tähän tekstiin. Itselle jäi käteen tämän
kirjoittamisesta ainakin yleiskäsitys kaikesta kirjoittamasta, mikä varmaan
onkin se pääasia. ”Uutena” tuli eri vedet, sillä, vaikka monesti puhutaan muun
muassa kattilavedestä ja raakavedestä, ei kuitenkaan osaa mieltää niitä
erillisiksi ja oli hyvä oppia niiden ero. Tarkemmin mietittynä kaikki aiheet
olivat ns uusia, sillä asioihin ei ole aikaisemmin perehtynyt näin tarkasti.
